Ravintola-alan arjen helpottaminen on Customer Success Managerimme Juulin intohimo

Juuli Vieri Juuli Vieri LinkedIn

Nokevalin tiimi sai uuden jäsenen, kun Juuli Vieri aloitti Customer Success Managerinamme lokakuussa 2021. Juuli ottaa asiakkaamme hellään huomaansa kehittämällä Nokevalille uusia palvelukokonaisuuksia sekä opastamalla asiakkaitamme palveluidemme käyttöön. Tutustu Juuliin ja hänen ajatuksiinsa asiakkaiden onnellistamisesta.

Olen koko työikäni työskennellyt ravintola-alalla ja viimeiset kahdeksan vuotta ravintola-alan esimiestehtävissä. Hakeuduin kyseiselle alalle, koska nautin ihmisten kohtaamisesta. Huomasin jo 16-vuotiaana ensimmäisessä kesätyöpaikassani kahvila-apulaisena saavani iloa ja energiaa asiakaspalvelusta. Se sama ilo ja energia välittyy minuun edelleen, kun pääsen olemaan tekemisissä asiakkaiden kanssa.

Ravintola-alan kokemukseni on monipuolinen ja esimiestehtävissä pääsin muun muassa perustamaan toimipisteitä sekä vastaamaan työntekijöideni perehdyttämisestä. Nopeasti huomasinkin, että palveluliiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen lisäksi kouluttamisesta oli tullut intohimoni. Halusin oppia lisää, joten suoritin pedagogisen pätevyyden opettajakorkeakoulussa. Opetuskokemusta minulle on kertynyt Tampereen ammattikorkeakoulusta, jossa toimin opettajana muun muassa johtamisen digitaalisten järjestelmien kurssilla. Opetin myös kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita.

Minulle perehdyttämisessä ja kouluttamisessa palkitsevinta on se, kun saan oppijan oivaltamaan asioita.

Mielestäni kouluttamisessa ja perehdyttämisessä toimivat parhaiten valmentamisen keinot. Toisin sanoen edistetään oppimista kysymyksillä sekä mielekkäästi haastavilla tavoitteilla. Hyvä ilmapiiri on tärkeä asia, koska huonossa ilmapiirissä muistikapasiteetin käyttö heikkenee ja oppiminen vaikeutuu. Minulle perehdyttämisessä ja kouluttamisessa palkitsevinta on se, kun saan oppijan oivaltamaan asioita. Yhdessä tekeminen ja aktivointi korostuvat uuden oppimisessa. Tänä päivänä on olemassa myös erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja työkaluja, joita voidaan hyödyntää.

Persoonana olen aikaansaava, toiset huomioon ottava sekä huolellinen. Sytyn haasteista ja nautin ongelmanratkaisusta. Pitkään ratsastusta harrastaneena hevosihmisenä minusta on kehittynyt varma, rauhallinen ja kuunteleva. Myös rohkeus ja määrätietoisuus kuvaavat minua – huumorintajua unohtamatta.

Juuli Vieri Customer Success Manager
KUVA: Liinu Lindroos

Asiakaslähtöisyydestä puhutaan tänä päivänä paljon. Asiakaslähtöisyydessä on mielestäni kyse siitä, että oppii tuntemaan asiakkaansa sekä heidän erilaiset ja yksilölliset tarpeensa. Jotta asiakasta pystyy auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla, täytyy osata kuunnella herkällä korvalla ja esittää oikeanlaisia kysymyksiä. Pelkkä asiakassuhteen luominen ei riitä, vaan asiakassuhdetta pitää myös ylläpitää ja kehittää.

Jotta asiakasta pystyy auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla, täytyy osata kuunnella herkällä korvalla ja esittää oikeanlaisia kysymyksiä.

Hain Nokevalille töihin, koska halusin yhdistää pitkän ja monipuolisen ravintola-alan kokemukseni sekä pedagogisen osaamiseni. Lisäksi pääsen nauttimaan asiakaskohtaamisista ja varmistamaan asiakkaiden tyytyväisyyden, joka on minulle enemmän kuin tärkeää. Toivon myös voivani kehittää uusia innovaatioita Nokevalin kanssa. Ravintola-alan arjen helpottaminen on intohimoni.

Olen aloittanut työt Nokevalilla intoa ja energiaa pursuten. Nokeval on tehnyt minuun vaikutuksen innovaatioillaan sekä vastuullisuudellaan. Minut on otettu lämmöllä vastaan ja odotan uteliaana, mitä kaikkea tulevaisuus tässä yrityksessä tuo tullessaan.


Lämpimästi tervetuloa Nokevalille Juuli – sinua on odotettu!

Juuli opastaa asiakkaitamme muun muassa digitaalisen omavalvontapalvelun käyttöönotossa. Tutustu digitaaliseen omavalvontapalveluun blogissamme: