Haastavat toimintaympäristöt

Haastavat toimintaympäristöt ovat monesti hyödyntämätöntä potentiaalia datan keräämisen suhteen. Langattomien ratkaisujemme avulla keräät ja siirrät dataa myös haastavista kohteista. Tiedon avulla optimoit prosesseja, laitteiston toimintaa tai vaikka asennusaikoja. Olemme kokenut suunnittelija esimerkiksi meriteollisuuden kohteissa.

Pyydä tarjous Kysy lisätietoja

Teknologiasta apua kohteiden optimointiin

Haastavissa toimintaympäristöissä on tyypillisesti jotain erikoisuuksia, minkä vuoksi sieltä ei ole aiemmin saatu kerättyä kattavasti dataa. Haasteita voi olla esimerkiksi langattoman signaalin kuulumisessa, anturin valinnassa, asennuksissa tai monen muun seikan suhteen.

Olemme toteuttaneet toimivia ratkaisuja monenlaisiin teollisuuden kohteisiin. Langaton tiedonsiirto onnistuu esimerkiksi palo-ovien tai paksujen seinärakenteiden läpi.

6+ langatonta teknologiavaihtoehtoa
Asiantuntijatiimin valitsemat anturit
Kohteeseen sopivaksi räätälöity ratkaisu

Kustannustehokas datan kerääminen

Langattomat IoT-laitteet mahdollistavat kustannustehokkaan datan keräämisen myös haastavissa ympäristöissä. Johdoton asennus onnistuu nopeasti ja vaivattomasti myös väliaikaisiin mittauskohteisiin.

Langattomat teknologiat ovat viime vuosina kehittyneet merkittävästi ja vaihtoehdot ovat nykyään monipuoliset, minkä ansiosta olemme toteuttaneet monia menestyksekkäitä projekteja asiakkaidemme kanssa.

Lue lisää langattomasta tiedonsiirrosta

Ratkaisuja, joita ei löydy muilta

Olemme täysin teknologiariippumaton toimija. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että valitsemme aina kohteeseen sopivimman radioteknologian parhaan kuuluvuuden takaamiseksi. Voimme käyttää myös useampaa teknologiaa rinnakkain, mikä mahdollistaa laitteiden todella monipuolisen käytön vaihtelevissa olosuhteissa ja asennuskohteissa.

Lue lisää sulautetuista järjestelmistä

Kerää dataa, johda tiedolla

Säästä asennuskustannuksissa ja käyttökustannuksissa tai ennakoi vaikka huoltotarvetta datan keräämisen avulla. Analysoi prosessisi toimintaa ja pureudu ongelmakohtiin täsmällisesti.

Dataperusteinen optimointi

Kerää mittausdataa kohteesta ja optimoi prosessin toimintaa saamasi tiedon avulla. Säästä tehoissa ja virrankulutuksessa, säädä lämpötilaa tai kierroksia optimaalisiksi.

Automaattiset hälytykset

Etävalvonta mahdollistaa hälytykset ongelmatilanteissa valituille henkilöille. Reagoi muutoksiin nopeasti ja minimoi välilliset vaikutukset.

Raportit automaattisesti arkistoituna

Kerää ja arkistoi data luotettavasti yhteen paikkaan, josta se on aina tarpeen tullen käytettävissä myös etänä. Tallenna mittausdatan lisäksi myös huomiot, kommentit ja kirjaukset vaikka hälytysten syistä.

Tehokas skaalattavuus

Langattomat IoT-laitteet mahdollistavat järjestelmän tehokkaan skaalattavuuden ja siirrettävyyden. Sijoita laitteet haluamiisi kohteisiin, muuta sijainteja tarvittaessa ja tarkkaile kaikkea yhden järjestelmän kautta.

Meriteollisuus hyötyy langattomuuden mahdollisuuksista

Laivaympäristö on ollut perinteisesti langattomille laitteille suuri haaste. Nykyisillä langattomien teknologioiden ratkaisuilla olemme saavuttaneet erinomaisia kuuluvuuksia esimerkiksi valtamerialuksien sisäisessä tiedonsiirrossa. Langattomuuden edut on kiistattomat asennuskulujen kautta saavutettavissa säästöissä sekä datan avulla tehdyissä optimoinneissa.

Lisätietoja sovelluksista haastaviin ympäristöihin ?

Pyydä tarjous Kysy lisätietoja